Tässä tiivistelmä undulaateista, yleistä tietoa sekä hiukan kasvatuksesta. Tiedot perustuvat pääosin omakohtaiseen kokemukseen.
Yleistä
Undulaatit ovat vilkkaita, seurallisia lintuja. Niitä ei koskaan pitäisi ottaa vain yhtä koska ihminen ei pysty korvaamaan lajikumppania. Undulaatit kesyyntyvät hyvin, varsinkin jos kyseessä on nuori yksilö. Yksilöllisiä eroja toki on, mutta yleisesti pienellä kärsivällisyydellä niistä saa kesyn ystävän. Kesyttämisen voi aloittaa hirssintähkällä, aluksi pitämällä se *turvallisen* välimatkan päässä linnusta. Lintu kyllä perääntyy jos se tuntee olonsa epämukavaksi eli jos olet liian lähellä. Rauhallinen lähestyminen, äänensävy ja kärsivällisyys palkitsevat odotuksen. Joskus kesytys voi viedä jopa kuukausia yksittäisen undulaatin kohdalla. Jos talossa on ennestään muita – jo kesympiä – undulaatteja, kesytys on paljon helpompaa koska undulaatit ottavat mallia toisista. Hyvin hoidettu undulaatti saattaa elää jopa 15-vuotiaaksi, mutta jalostuksen tuloksena undulaattikantoihin on tullut erilaisia sairauksia, kuten herkkyyttä kasvaimiin, joten nykyundulaatin keskimääräinen elinikä on 5-6 vuotta. Undulaatit ovat noin 18 cm pitkiä (tästä puolet on pyrstöä) ja painavat 30-40g. Englannissa jalostetut näyttelylinnut ovat normaaleja undulaatteja noin pään verran isompia ja jonkin verran painavampia.
Häkki ja orret
Liian isoa häkkiä ei voi hankkia. Villit undulaatit lentävät kymmeniä kilometrejä päivässä etsiessään ruokaa.
Jonkinlainen minimikoko on esim. 75 x 40 x 80 cm mikäli linnun on mahdollisuus päästä päivittäin lentelemään huoneistoon.
Mikäli lintuja hankitaan useita on häkin luonnollisesti oltava suurempi. Häkin pinnojen väli ei saa olla yli 1,5 cm ettei undulaatti saa päätään pinnojen väliin. Pinnat pitää olla ainakin kahdella seinällä vaakapintoja jotta undulaatti voi kiivetä seinää pitkin.
Orret kannattaa sijoittaa häkissä eri tasoille ja niin että niiden väliin jää lentotilaa. Orsia ei kannata laittaa päällekkäin koska tällöin ylemmältä orrelta tipahtelee jätöksiä. Samoin ruoka- ja vesiastioita ei tulisi sijoittaa orsien alapuolelle. Orsimateriaalina parhaat ovat luonnonoksat. Lähes kaikki lehtipuut ovat sopivia, mutta havupuut eivät koska niiden oksissa on usein pihkaa. Omenapuun oksat ovat erityisen hyviä, samoin pihlajan ja koivun. Muoviset orret ovat kyllä helppohoitoisia mutta eivät ole niin hyviä jalalle kuin luonnonorret. Kaupoissa on myös myytävänä erilaisia betoni – ja pedikyyriorsia, niitä voi käyttää lisänä. Orsipapereita ei suositella koska ne aiheuttavat monesti ongelmia lintujen jalkapohjiin.
Lelut
Undulaatit pitävät erityisesti nakerreltavista leluista. Tyhjät vessapaperirullat, kananmunakennot, omenapuun oksat, mustikan varvut ovat mitä parhaimpia tähän tarkoitukseen. Ja kaiken lisäksi halpoja tai ilmaisia, sekä uusittavissa olevia. Eläinkaupoista löytyy myös kaikenlaisia leluja, tosin pitää muistaa katsoa ettei niissä ole pieniä osia jotka lähtevät helposti irti. Narulelut ovat myös hyviä, tosin tässä varoituksen sana: jos lelussa on pitkiä hapsuja, undulaatti saattaa syödä niitä ja ne jäävät mahalaukkuun jolloin seuraukset ovat kohtalokkaat – lintu kuolee nälkään.
Tikapuut ym. kiipeilytelineet ovat mieluisia. Niitäkin voi itse rakentaa hakemalla metsästä oksia tai puunrunkoja ja sijoittamalla niitä sopiviin paikkoihin. Peilileluja ei suositella, varsinkaan yksinäiselle undulaatille. Lintu saattaa tällöin rakastua omaan peilikuvaansa ja aiheuttaa käytösongelmia. Paras leikkikaveri on kyllä toinen undulaatti. Yhdessä on kiva keksiä kaikenlaista ja leikkiä sitten yhdessä. Kahden (tai useamman) undulaatin leikkiä on hauska seurata. Leikkihetkeen kuuluu välillä pieni *nokkapokka*- välienselvittely- joka on ihan normaalia eikä siihen liity aggressiivisuutta. Sosiaalisuuteen kuuluu myös toisen sukiminen/rapsuttelu. Sitten voikin ottaa jo päivänokoset.
Ruokinta
Undulaatin pääruokavalio koostuu siemenistä. Lisäksi voi antaa monenlaisia hedelmiä ja vihanneksia. Kiellettyjä ja myrkyllisiä ovat avokado, kahvi, suklaa, alkoholipitoiset tuotteet. Idätetyt siemenet ovat myös hyvin terveellisiä ja ravitsevia. Kananmunaa voi myös antaa (keitettyä) ja kananmunan kuoria (keitetyn) joko kokonaisena tai rouheena. Joskus voi lisänä antaa raejuustoa, mielellään hyla- tai laktoositonta. Erityisesti pesivä emo tarvitsee lisäkalsiumia munantuotantoon. Liian vähäinen kalsiumin saanti heikentää emon omaa kalsiumvarastoa ja voi aiheuttaa munimisongelmia. Kesäisin voi luonnosta hakea monenlaista herkkua; voikukanlehtiä, mustikanvarpuja, piharatamoita, valkoapilaa esimerkiksi.
Kasvattaminen
Undulaatteja voi alkaa pesittää, kun ne ovat yli 1-vuotiaita. Varsinkin naaras saisi olla mielellään vähintään 1,5-vuotias. Lintuja seuraamalla havaitsee yleensä sopivan parin, parin joka viihtyy yhdessä. Jos talossa on muitakin lintuja niin pesivälle parille pitää olla oma häkki ja rauhallinen sijainti. Varsinkin ensikertalainen pari voi häiriintyä – lähinnä naaras – jos ympärillä on paljon melua ja hälyä. Se voi aiheuttaa ongelmia pesinnässä.
Pönttö kannattaa sijoittaa mahdollisimman ylös häkissä, kuitenkin niin että sitä on helppo päästä siivoamaan. Pönttöön laitetaan hiukan purua; mörttiröpö käy hyvin. Purun pitää olla pölyämätöntä. Purun määrän päättää viime kädessä naaras; yleensä ne nakkelevat ylimääräiset purut pois. Omasta kokemuksesta voin kertoa että se tarkoittaa sitä että lopulta pöntössä ei ole kuin muutama puru jäljellä. Tai joskus ei ollenkaan.
Pöntön laitto yleensä laukaisee pariskunnassa pesintävietin. Kun pönttö on laitettu häkkiin, sitä mennään yhdessä tutkimaan. Naaras hyväksyy pöntön. Koiras aloittaa kosinnan- kosiotanssissa koiras hyppii naaraan yli puolelta toisella orrella, välillä jalalla koskettaen. Naaras painautuu sitten orrella pyrstö ylöspäin merkkinä koiraalle paritteluhalukkuudesta. Tällöin koiras kiipeää naaraan selkään ja aloittaa parittelun. Parittelun aikana koiras suukottelee naarasta, levittää toisen siipensä naaraan ympärille ja muutenkin parittelu on kovin herttaisen näköistä. Parittelua jatketaan päivittäin, joskus useita kertoja päivässä.
Noin viikko parittelun aloittamisesta naaras munii ensimmäisen munan. Jo muutamaa päivää ennen ensimmäistä munaa naaras alkaa viihtyä pöntössä pidempään. Munia tulee yleensä 4-6 kpl, ennätys 9 kpl. Munat ilmestyvät pönttöön joka toinen päivä, haudonta-aika on keskimäärin 18 vrk. Kun ensimmäinen poikanen kuoriutuu, se alkaa kerjätä heti ruokaa kuuluvalla äänellä ja näin laukaisee vanhemmissaan ruokintavietin. Jos poikanen ei näin tee, siinä on todennäköisesti jotain vialla ja sen tulevaisuus ei ole silloin hyvä; vanhemmat todennäköisesti hylkäävät sen.
Vastasyntynyt poikanen painaa 1 gramman, mutta paino alkaa nousta 2-3 gramman päivävauhdilla eli kasvu on silminnähden hurjaa. Vastasyntyneet poikaset ovat aivan kaljuja, vaalean punaisia *toukkia*. Poikasen silmät aukeavat noin viikon ikäisenä, ja toisella viikolla alkaa pikkuhiljaa tulla sulkatuppia näkyville. Silmien värityksen näkee jo heti kun poikanen on kuoriutunut munasta, ne ovat joko tummat tai punaiset.
Toisen elinviikon aikana poikaselle alkaa ilmestyä sulkatuppia. Kahden - kolmen viikon ikäisestä poikasesta voi jo hiukan päätellä niiden tulevaa väritystä. Poikasia voi jo tuolloin alkaa totuttelemaan käsittelyyn, vähän kerrallaan. Totuttelun voi yhdistää pöntön siivoukseen; samalla kun siirrät poikaset pöntöstä toiseen astiaan, esimerkiksi pyyhkeellä tai talouspaperilla vuorattuun muovirasiaan. Pöntöstä tyhjennetään purut, sekä puhdistetaan pöntön pohjalle jääneet ulosteet. Tämän jälkeen lisätään hiukan puruja (saman verran kuin aikaisemmin – riippuen siitä kuinka paljon emot sallivat), sen jälkeen poikaset takaisin pönttöön ja pönttö omalle paikalleen.
Poikaset alkavat noin neljän viikon iässä kurkistella pöntön oviaukosta ulos, ensin varovasti, vähän kerrallaan mutta pikkuhiljaa siirtyvät oviaukkoon kokonaan. Tätä vaihetta kestää viikon verran jonka jälkeen rohkeus voittaa ja ne lennähtävät pois pöntöstä orrelle istuskelemaan. Siinä vaiheessa voi jo alkaa pikkuhiljaa totuttamaan niitä tulemaan kädelle tai kepille. Aluksi ne eivät vielä osaa pelätä kättä tai keppiä jos vaan lähestyt rauhallisesti niitä. Kun undulaatti on tullut sitten kädelle/kepille niin anna sen rauhassa olla siinä. Voit tarjota myös hirssintähkää toisesta kädestä jolloin undulaatti oppii pian yhdistämään sinut ja herkun. Jossain vaiheessa toisen kuukauden aikana poikasille tulee ns. uhmaikä jolloin ne haluavat tehdä kaiken itse ja omalla tavallaan. Silloin ne todennäköisesti väistävät kättä/keppiä ja hangoittelevat vastaan. Mutta kun rauhallisesti ja maltilla suhtaudut tähän etkä anna periksi niin kesyyntyminen ei mene hukkaan.
